Viime lauantaina olin siis Bolognassa ekaa kertaa kahden suomalaisen au pairin kanssa. Oli niin ihanaa päästä puhumaan suomea ja vaihtamaan kokemuksia. Bologna yllätti todella, ennen kuin lähdin tutkin vähän netistä, että mitä kaikkea voisi tehdä ja nähdä. Latasin varmuuden vuoksi Bolognan keskustan kartan puhelimeeni ja sitä tuli kyllä käytettyä haha :D Lauantai aamuna ensin vähän vahdin lapsia ja sitten suuntasin junalla kohti Bolognaa, sekin junamatka tuntui todella lyhyeltä ja kaikki sujui hyvin. Tytöt olivat jo keskustassa, joten minun piti löytää tie juna-asemalta kuuluisille torneille jotka sijaitsevat ihan bolognan keskustassa. Seurasin ihmismassoja ja jotenkin löysin Bolognan yhden pääkadun ja sen kautta sitten lähemmäs keskustaan. Ihan silmät pyöreänä kattelin kaikkia ihania kauppoja, mutta sillä kertaa tyydyin ihan window shoppingiin :D Parin puhelun jälkeen löydettiin sitten toisemme ja mentiin istumaan yhteen ihanaan pasticceriaan ja siellä sitten vedettiin cappucinot ja syötiin ihania leivoksia. Juteltiin ja naureskeltiin kahvilassa ja sen jälkeen vähän kierreltiin ympäri keskustaa kuvailemessa ja tutkimassa. Käytiin lopuksi kiertelemässä Bolognan opiskelija alueella ja oli niin ihanan näköistä kun opiskelijat kokoontuvat siellä yhteen ja viettävät aikaa musiikkia kuunnellen ja olutta/viiniä siemaillen. Päätettiin itsekin ottaa rennosti ja käytiin yhillä läheisessä irkkupubissä. Siitä sitten lähdettiin kohti juna-asemaa, minä suuntasin rakkaaseen Castelfranco Emiliaan ja tytöt omaan kaupunkiinsa.
Tässä vähän kuvia Bolognasta !!
![]() |
| Oih toi rommipallo oli niin hyvää, ja ei ollu kyl tätä hinnalla pilattu koko juttu 3,70 !! |
![]() |
| toi tuopillinen irkkubaarissa oli kyl täydellinen lopetus ihanalle päivälle. |
Sunnuntaista keskiviikkoon keskityin vaan parantumiseen ja kävin pari kertaa apteekissa, kun ekalla kertaa mukaan tarttui jtn luontaistuote lääkkeita jotka ei sitten ihan ollut sitä mitä tarvitsin haha :D Kattelin kotona leffoja ja sarjoja ja kokkailin kaikkea hyvää !!
![]() |
| Yks ilta lapset vähä innostu "meikkamaan" mua |
![]() |
| pakollinen peilipose |
Perjataina olin ihan kotosalla ja oli tosi mukavaa kun sain yhteydenoton yhdeltä perheeni perhetuttujen tytöltä ja sovittiin, että tavataan joskus lähiaikoina. Lauantaina olin sopinut tapaamisen tanskalaisen au pair tytön kanssa Bolognassa, suunnitelmissa oli vähän katsastaa Bolognan yöelämää! Oli ihanaa kun saimme viestiä yhdeltä toiseltakin meksikolaiselta tytöltä joka on muuttanut juuri Bolognaan ja hän liittyi seuraamme. Tokalla kerralla Bolognassa suunnistaminen oli jo paljon helpompaa ja tapasimme tornien luona, siitä sitten menimme opiskelija-aukiolle jossa juotiin vähän viiniä ja tutustuttiin. Sen jälkeen menimme the Empire nimiseen pubiin, jossa käy pääasiassa opiskelijoita ja siellä vähän juttelimme italialaisille paikallisille. Hassua kuitenkin on se, että todella monella ei ole hajuakaan täällä mikä on au pair. Jotenkin sitten onnistuttiin aina selittämään mitä me tehdään täällä, mutta tyydyttiin simppelimpään vaihtoehtoon eli scambio culturaleen eli kulttuurivaihtoon kirjaimellsesti. Se upposi sitten italialaisiin selkeämmin hahah :D Empiren jälkeen mentiin samaan irkkupubiin jossa olin viime lauantaina, irkkupubin jälkeen alkoi olla jo myöhä ja alettiin pohtia, että mitä jos jäätäisiin ihan aamuun asti ja mentäisiin ekalla junalla kotiin klo 5 aamulla. Kuulimme, että lähistöllä on joku klubin tapainen ja pääsisimme sinne ilmaiseksi sisään, koska oli ladies night. Päätimme kuitenkin lopettaa illan lyhyeen ja menin vikalla junalla noin yhden aikaa kotiin, oli todella ihanaa vähän rentoutua ja päästä näkemään Bolognaa yöllä. Ihan uskomattoman paljon oli ihmisiä ulkona vauvoista vaareihin, kävelemässä ja nauttimassa ihanasta illasta.
Sovittiin kuitenkin, että ens viikolla repästään vähän enemmän haha :D ja odotan innolla ensi viikkoa kun menen ekaa kertaa italiankielen kielikurssille tämän tanskalaisen au pairin kanssa!
Pusuja ja haleja !
-Benitta


















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti