sunnuntai 29. syyskuuta 2013

CiaoCiao!

Heippa taas täältä ITALIASTA !!

Uskomatonta et 2 viikkoa oon jo ollut täällä, aika menee niin nopeasti. Oon pikkuhiljaa alkanu tottuu tähän rutiiniin ja seikkaillu vähän lisää lähialueilla. Sää on ollut koko viikon aivan ihana, yli 25 astetta joka päivä. Paitsi tänään alko sitten sataa ja oli vähän ukkostakin. Olin koko päivän yksin kotona ja pieni paniikki iski kun sähköt katkes pariin otteeseen, mutta onneks meni melkein heti päälle taas. Pahoittelen kuvien vähäisyyttä, unohdan melkein aina ottaa puhelimen/kameran mukaan ja suunnitelmissa oli tänään mennä ottaa kuvia. Ei kuitenkaan huvittanut tonne sateeseen lähteä niin ensi viikolla sitten enemmän kuvia !!

Viikon alussa otin paljon aurinkoa ja hengailin pihalla Happy koiran kanssa. Oli ihanaa vaan nauttia hyvästä säästä!! Erityisesti kun Suomessa on niin kylmä haha!!

Sup?


Happy lähettää terkkuja !!


Pariin otteeseen pyöräilin Castelfranco Emiliaan tutkimaan vähän lisää. Hortoilin vähän ympäriinsä, mutta kartan avulla löysin sitten pääkadulle ja sieltä sitten ison supermarketin josta saa kaikkea tarvittavaa. Castelfranco on niin ihana pieni kaupunki täynnä idyllisiä pikkukatuja. Ei kauheesti shoppailu mahdollisuuksia mut Benetton, Sisley ja Calzedonia ainakin löytyy jee ! Tässä vähän kuvia, olin pyörällä liikenteessä niin pahoittelen laatua !
Valmiina seikkailuihin!

Castelfrancon oma DADA teatteri!



Viikonloppuna käytiin perheen kanssa pyöräretkellä San Cesario sul Panarossa hoitamassa vähän asioita. EN ikävä kyllä ottanut kameraa mukaan niin kuvia ei retkestä ole, mutta löysin netistä kuvan San Cesarion kauniista todella vanhasta katedraalista. Perheeni äiti ja isä ovat menneet kyseisessä kirkossa naimisiin.
Kierreltiin vähän kylillä ja sain nähdä söpöjä kyläkauppoja ja pikku butiikkeja. Löysin jopa tatuointistudion, sinne sitten ehkä joskus haha !! Gelaterioita on kyllä joka kulmalla, mutta perheen suosikki gelateria oli ikävä kyllä kiinni niin ei saatu jätskiä:( 
Tässä ihan perheen kodin kulmilla on kuuluisa urheiluautotehdas Pagani! Käytiin sen edustalla ja perhe kertoi vähän sen historiaa, autot maksavat yli miljoona euroa ja ne tehdään käsityönä! Autoja valmistetaan noin 30-40 kappaletta vuodessa. Tehtaalla vierailu maksaa 24 euroa niin ehkä joku päivä eksyn sinnekkin ! 

San Cesario sul Panaron katedraali




oih mikä auto!

Oon pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään enemmän italiaa!! Lasten kanssa kommunikaatiokin helpottuu päivä päivältä. Ollaan taas syöty ihania tortellineja, kotonatehtyä aitoa italialaista pizzaa ja tietenkin pastaa !! Nälkäiseksi minua ei jätetä haha ;)

Ensi viikolla ajattelin pyöräillä Modenaan jos sää sallii ja ehkä viikonloppuna käyn tapaamassa muita au paireja Bolognassa!

Pusuja ja haleja !
-Benitta






torstai 26. syyskuuta 2013

Quoi de neuf?

Tuntuu että on taas yhdessä viikossa tapahtunut kauheesti kaikkea, vaikka oikeestaan en oo taaskaan paljon mitään edes tehnyt :D Kaupungilla oon käynyt muutaman kerran ja otin lisää kuvia.


Tuolla takana näkyy Pyreneitten vuoristo





Noi violetit tuolit oli niin söpöt että oli pakko ottaa kuva!






Rautatieasema


Tää on joku museo jossa olis tarkotus mennä käymään



Näitä pieniä boulangereita, creperieitä ja kahviloita on kaupunki täynnä




Luen aina hotelli Aragorn, nauroin niin paljon ennen ku tajusin että luin väärin...



Eilen lähin ihan ex-tempore vähän shoppailemaan, kun melkein kaikissa kaupoissa on vielä ihan hyviä aleja. Teinkin yhden ihanan löydön, tällasen shortsihameen!


Laitoin sen tietty heti tänään päälle ranskantunnille, heh

Musta tän shortsihameen mukana tulleen muovipussin teksti oli kuvan arvonen
Kotimatkalla joku mies pysäytti auton mun viereen ja sanoi jotain, enkä ymmärtänyt mitään. Jotenkin aattelin että se tarvii varmaan neuvoo, sanoin etten puhu kauheen hyvää ranskaa ja että osaako se englantia. Lopulta tajusin että se yritti pyytää mua treffeille: nauratti ja hämmensi, varsinkin kun en ensin meinannu millään tajuta. Kieltäydyin nätisti, tyyppi ei ollut ihan mun makuun.

Yks iltapäivä päätin taas leipoa, ja tällä kertaa mun mielestä vähän onnistuneemmin, vaikka taas sattu ja tapahtu. Tein mutakakkua, josta meinas tulla liian kova. Sain kuitenkin sen pelastettua ja kaikki tykkäs ihan hirveesti, huh!


Yks päivä perheen tyttö oli muuten tehnyt kaikille tällaset nimilaput ruokapöytään, sulin ihan täysin kun mullakin oli sydämiä :)


Muuten oon tällä viikolla ottanut aika rennosti, täällä on ollu lämmin niin oon lueskellu pihalla auringonpaisteessa, ihanaa!

Perheen koira tuli pitää mulle seuraa

Perheen toinen koira, toi kuva ei tee oikeutta sille miten iso se on! Mutta niin kiltti ja hellyyttävä, vaikka kuulemma Venäjällä näitä käytettiin susien metsästykseen...
 Tänään oli sit vähän jännempi päivä, koska mulla alko ranskantunnit ja zumba. Ranskantunnilla meitä oli 8, lähes kaikki eläkeläisiä ja natiiveja englanninpuhujia. Opettaja oli toosi mukava, mutta tunti oli kyllä vähän turhan helppo :D Siellä oli kyllä ihana tunnelma, kun nää ryhmäläisetkin oli tosi kivoja ja osa tunsi toisensa entuudestaan. Luultavasti mut siirretään kuitenkin viimeistään muutaman viikon päästä edistyneemmälle tunnille, joskin vähän kyllä pelottaa että pärjäänkö!

Zumbassa oli myös tosi hauskaa, aluks meni hetki ennen kun pääsin mukaan kun en oo pitkään aikaan zumbannu/tanssinut. Sit se alko kuitenkin sujua, joten luultavasti alan käymään tuolla ton perheen tytön kanssa. Samalla hinnalla (joka on muuten aika edullinen, kun toi on joku tyyliin kunnan järjestämä) pääsee kans perjantaina pidettävälle toiselle zumbatunnille, joten kuntoilua tiedossa!

Tänään oon kans katellu lentoja Suomeen jouluksi, näillä näkymin olisin siellä melkein kolme viikkoa! Ihan kivaa sinänsä, mutta sen enempää en kyllä tarvii. Huomenna yritän saada lennot varattua, perheen isoisä lupas kans viedä mut vissiin jollekin näiden tutuille käymään, ei aina tää mun ranskanymmärrys ihan pelaa :D Mennään täs kanssa lähiaikoina näiden perhetuttujen viinitilalle, jossa pääsen oikeen kierrokselle ja tutustuu siihen prosessiin! Joka tapauksessa tiedossa siis kaikkea kivaa ja ranskantunnit ja zumbakin tuo kivaa piristystä arkeen, joka ei kyllä tunnu vieläkään mitenkään liian arkiselta, heh.

Biz, Anna-Sofia

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ensimmäinen viikkoni ITALIASSA!!

Mahtava viikko takana ja nyt nautin vapaapäivästä, Draken uutta levyä kuunnellen ja blogia kirjoitellen.
 Viikko alko heti rullaamaan sillä, että lapset meni maanantaina ekaa päivää kouluun ja tarhaan. Arki-aamuina sitten annoin lapsille aamupalan ja autoin vähän aamutoimissa. Perheen tyttö tuli maanantaina ja tiistaina jo klo 12 kotiin nii saatiin vähän aikaa tutustua toisiimme, ensin lapset vähän vierastivat minua, mutta leikin kautta ollaan lähennytty paljon. Lapset erityisesti nauttivat vaatekaappini läpikäymisestä ja vaatteitteni sovittelusta. Perheen äidin isä aka Nonno vietti paljon aikaa kanssamme ja kuskasi ympäriinsä ja niin sanotusti tuki minua uusissa tilanteissa lasten kanssa haha! Nonno on tosi mukava ja asuu ihan naapurissa! Nonno ei osaa englantia, mutta onnistumme jotenkin ymmärtämään toisiamme ajoittain ja hän opettaa minulle välillä automatkoilla italiaa, mikä on ihanaa! Vapaa-aikaa arkenakin riittää kyllä, kun lapset ovat koulussa ja tarhassa klo 16 asti. Iltapäivisin lapsilla on erilaisia harrastuksia, joissa käyn heidän kanssaan. Aika menee täällä todella nopeasti ja on ollut hauskaa oppia kaikkea uutta ja erityisen ihanaa on syventyä uuden kielen oppimiseen. Tosi koomista on kyllä kommunikaatio täällä joskus, mut oon jo näin lyhyessä ajassa vähän oppinut sanoja ja lauseita joilla pärjään tarpeen tullen. 
 Perhe on todella mukava ja keskiviikkona käytiin juhlistamassa tytön synttäreitä McDonaldsissa ja sen jälkeen käytiin jätskillä oikeassa gelateriassa. Nyt kyllä tajuun sen, että miks kaikki sanoo et italialainen jäätelö on parasta! Perheen isä suositteli Nutella/Mascarpone jäätelöä ja se oli kuin pala taivasta. Ruoka on täällä ihanaa ja todella stereotyyppistä kyllä, mutta melkein joka päivä on pastaa jossain muodossa tullut syötyä. Eilen perhe piti illalliskutsut ja syötiin oikeata italialaista pizzaa, mikä oli myös hyvin herkullista. Se on kyllä niin siistiä kun on saanu syödä kaikkia hedelmiä suoraan puista!! Valkonen viikuna on mun uus suosikki!
 Olen käynyt yksin päivisin vähän seikkailemassa lähialueilla ja perjantaina päädyin läheiseen pikkukaupunkiin Castelfranco Emiliaan, josta tortellinit ovat peräisin. Kuuman sään takia seikkailut jäi vähän lyhyeen, mutta maanantaina ajattelin mennä taas vähän tutkiskelemaan. 

Tässä vähän kuvia maisemista ja musta ! 
<3

Maisemat on kyl nii upeita täällä!




Graziosa on se osa San Cesario sul Panaroa missä asun!


torstai 19. syyskuuta 2013

La vie à Carcassonne

Olin ajatellut tehä tosta kaupungista oman postauksensa, mutta en oo saanu aikaseks otettua kauheesti kuvia. Oon kaks kertaa nyt uskaltautunut yksinään tonne kaupunkiin ja oon napsinut muutaman kuvan, niin laitan ne nyt sitten tähän postaukseen, missä on kaikkea muutakin sekalaista viikon ajalta.

Viime viikolla käytiin siis ulkona syömässä, puhelinta ei ollut mukana joten kuviakaan ei ole... Paikka oli tosi pieni mutta mukava, omistajat oli näiden perhetuttuja ja tosi kivoja. Aluksi mulle tilattiin kir-niminen ranskalainen drinkki, missä on likööriä ja valkoviiniä. Oli yllättävän hyvää! Pääruokana söin ankkaa tryffelikastikkeessa, eka kerta kun oon maistanut tryffeleitä. Sekin oli tosi hyvää, mutta voiton vei jälkkäri: ulospäin se näytti suht. tavalliselta suklaamuffinssilta, jossa oli päällä kermavaahtoa sekä vanilja- ja suklaakastiketta. Sisällä oli kuitenkin vielä sulaa suklaata ja se koko leivos oli muutenkin niiin makea ja ihan täydellisen nami! En oo varmaan ikinä ollut niin ähkynä. Mahtavat kokemukset siis ranskalaisesta ravintolasta :D

Herkuttelu jatkui, kun perjantaina posti toi äitin lähettämän paketin.



Noista siis toi sydänkäsikoru oli paketissa

Oli tosi ihana ylläri, koska luulin että sieltä oli tulossa vaan vakuutuskortti!

Herkkuihin liittyen, yks ilta tein meille jälkkäriksi ihan tavallista pannukakkua. Oli kuulemma tosi hyvää, vaikka perhe ihmetteli kovasti että ei oo koskaan nähnyt sen näköistä "lettua" ja että miten sitä kuuluu syödä :D Joka tapauksessa toi sai mut jälleen vähän innostumaan kokkauksesta, ja yks aamu uskaltauduin tekemään tomaattimunakasta. Tuntuu että alkaa oikeesti kotiutua kun kehtaa käyttää kaikkia aineksia ja tarvikkeita, vaikka vieläkin kyllä kyselen aina lupia. Mulle tosin aina sanotaan, että tietysti saan käyttää ja jos tarviin jotain niin ilmotan vaan tai kirjotan kauppalistaan.

Jotenkin hassua, että näillä on pelkästään tällanen podi-kahvinkeitin, eikä sellasta ns. normaalia mihin on Suomessa tottunut :D


Toi vasemmanpuoleinen viinipullo on ihan älyttömän iso! Siitä täytetään sit aina tota normaalinkokosta mistä on helpompi kaataa (oon muuten onnistunut kieltäytymään viinistä nyt parina päivänä, jes!).

 Ekan kerran lähdin kaupunkiin yksin sillä verukkeella, että mulla oli hammastahna tosi vähissä. Jätin pyörän La Citén parkkikselle (jonne pyöräilee täältä vaan n.5 min!!) ja jatkoin kävellen matkaa vanhan kaupungin läpi uudempaan osaan. Vanhan ja uuden kaupungin välissä on kaksi siltaa Aude-joen yli, ja kävelymatka La Citéltä uuteen kaupunkiin on kymmenisen minuuttia. Täältä ei siis oo ollenkaan pitkä matka kaupunkiin!



Silta, näkymä on vanhaan kaupunkiin päin ja oikeessa yläkulmassa näkyy La Cité.

Käväsin hakemassa infopisteestä Carcassonnen kartan

Kaupunkiin päästyäni pysyttelin lähinnä pääkadulla, koska en oikeen luottanut mun suuntavaistoon. Pääkadulta löytyi yllättävän paljon kivoja kauppoja, ja löysin pian hammastahnan. Mukaan tarttui myös kiva toppi, joka mun oli ihan pakko ostaa koska olin erehtynyt laittamaan päälle mustan pitkähihasen ja olin läkähtyä...



Oikeella asu jossa lähdin, vasemmalla uusi toppi jossa olo helpottui huomattavasti!

Pääkadulta löysin myös Sephoran, jota oli pakko käydä ihastelemassa vaikka hillitsin itseni enkä ostanut mitään (vielä).




 Eilen päätin lähteä taas kaupungille, koska tällä kertaa multa oli lopussa suihkutettava hoitoaine. Mua oli neuvottu käymään sellasessa tosi isossa apteekissa, mistä löytyy lääkkeiden lisäksi paljon tuotteita ihan laidasta laitaan ja vielä tosi edullisesti. Löysin sen aika helposti ja harhailin vaikka kuinka pitkään kun kattelin ja ihastelin kaikkea mitä siellä myytiin.
Hoitoaineen lisäksi myös suihkugeeli ja kosteusvoide oli loppumassa...
Enkä pystyny vastustamaan kun muutamassa vaatekaupassa näytti olevan aleja, joten ostin vielä kolme (ihanaa) paitaa.


(Järkyttävän huono kuva, mutta yritin keksiä jonkun toisen taustan kun mun riemunkirjava peitto ja toi takki oli eka joka tuli mieleen, haha)

 Kotiinpäin kävellessä jaksoin kaivaa puhelimenkin välillä esiin ja kuvailla vähän kaupunkia.







La Cité


Katu vanhassa kaupungissa

Joku päivä otan vielä itteeni niskasta kiinni ja lähen kaupunkiin pelkästään kuvailemaan enkä shoppaile yhtään! Ja kun jossain vaiheessa saan aikaseks lähdettyä tutkimaan La Citéä lähemmin niin siitäkin luvassa sitten parempia kuvia.

 ♥, Anna-Sofia

PS. Ihanaa kun mulla on kerrankin aikaa ja mahdollisuus lakata kynsiä (Suomessa en töiden takia voinut oikeen ikinä pitää lakattuna)! Oon myös lakkaillut ton tytön kynsiä ja siitä on tullu meille sellanen bondailujuttu: tällä hetkellä meillä on teemana seepraraidat :D