Marraskuussa hengailin tosi paljon britti au pair ystäväni kanssa, tultiin tosi hyvin juttuun ja vietettiin ikimuistoisia hetkiä Bolognassa. Olin niin onnellinen, että löysin täältä jonkun niin hauskan ja samantyylisen ihmisen kuin minä. Joulukuun alussa hän lähti kotiin kokemuksensa päätyttyä, surettihan se mutta sovittiin, että nähdään taas ja pidetään yhteyttä! Onneksi täällä on kuitenkin muitakin ihania tyttöjä!! Joulukuun aikana tutustuin pariin hollantilaiseen au pair tyttöön ja olen nyt hengaillut heidän kanssaan aika paljon. Bolognassa on niin hauskaa käydä ulkona viikonloppuisin!! Aina sattuu ja tapahtuu haha! Loistavaa on kuitenkin se, että aina tutustuu uusiin ihmisiin!
Joulukuu meni jotenkin tosi nopeesti, vaikka pyhien aikana olin tietenkin vähän maassa kun oli kova ikävä perhettä ja kavereita. Oli kuitenkin tosi kivaa kokea ihan uusi erilainen joulu! Jouluaattona mentiin illalla host äitini isälle eli nonnolle syömään, siellä oli koko perhe ja muitakin sukulaisia meidän kanssa viettämässä joulua. Italiassa on kuitenkin sellainen perinne, että jouluaattona ei syödä ollenkaan lihaa vaan pelkkää kalaa ja mereneläviä lähinnä. Kaipasin kyllä kinkkua ja kaikkia omia jouluruokia, mutta maistoin avoimin mielin kaikkea uutta haha! Tuli niin yllätyksenä, että sain paljon lahjoja!! Jopa sellaisilta perheen sukulaisilta, keitä en edes niin hyvin tunne! Oli niin ihanaa olla osa host perheeni perinteitä ja tuli niin kotoisa olo! Joulupäivänä mentiin taas joululounaalle nonnon luokse, tällä kertaa syötiin ihan kaikkea! Tortellineja, lasagnea, lihaa, perunoita ja salaatteja. Tietenkin lopuksi vielä kakkua ja suklaaherkkuja! Meinasin räjähtää kyllä kaiken tämän jälkeen, mutta oli tosi hyvää haha! Tämän joulun jälkeen opin suuresti arvostamaan sitä, että kuinka ihanaa on kuitenkin olla joulun aikaan omien rakkaiden kanssa. En olisi kuitenkaan voinut toivoa parempaa joulua host perheeni kanssa!!
![]() |
| Jouluaaton antimia (tehtiin noi söpöt nimilaput perheen tytön kanssa) |
![]() |
| Oli niin ihana yllätys saada joulukortti suomeksi host isäni vanhemmilta haha! |
![]() |
| Yksi ihanista joululahjoistani! |
![]() |
Joulukuun 26 päivä sain nähdä rakkaat vanhempani!! 3 kuukauden jälkeen se tuli kyllä tarpeeseen! Ensin vanhempani lensivät Milanoon ja sieltä he matkasivat junalla Bolognaan. Olin juna-asemalla vastassa ja se tuntui aluksi ihan unelta haha! Äitikin joutui pari kertaa nipistämään mua, että uskoi tapahtuneen todeksi :D Vietettiin Bolognassa hotellissa 3 yötä ja oli tosi hauskaa näyttää kaikkia kivoja nähtävyyksiä ja paikkoja joissa itse olen viettänyt aikaa. 27 päivä käytiin syömässä host perheeni luona ja oli vietettiin todella hauska ilta yhdessä! Host perheeni tykästyi kovasti vanhempiini ja vanhempani myös heihin. Lapset olivat niin innoissaan kun äiti ja iskä toi paljon lahjoja Suomesta!!
![]() |
| Näkymät Bolognan Asinelli tornista. Oli pakko viedä äiti ja iskä tonne, ei ollu ku kevyet 498 porrasta. |
![]() |
| Asinelli torni |
![]() |
| ihana mamini <3 |
29 päivä suunnattiin sitten Firenzeen kahdeksi päiväksi ja seikkailtiin koko ensimmäinen päivä kaikissa turistipaikoissa ja syötiin ihanaa ruokaa. Firenze oli kyllä ihan uskomattoman kaunis! Olis ollut ihanaa käydä museoissa ja nauttia taiteesta, mutta ei jotenkin aika vaan riittänyt! Sovittiin, että mennään joskus uudestaan ja mennään ainakin moikkaamaan Daavid patsasta, kun nyt se jäi iskältä näkemättä meidän shopailujen takia haha :D Tokana päivänä siis päätettiin äidin kanssa, että meidän on pakko päästä yhteen outlet-kylistä "kattelemaan", Iskä suostui sitten mukaan ja aamupäivällä bussilla lähdettiin matkaamaan kohti shoppailutaivasta.
| Firenzen duomo on kyllä ihan henkeäsalpaavan kaunis! ei tunnu todelliselta, että tommosta voi edes joku rakentaa. |
| Ihana päivä <3 |
![]() |
| Ettei kukaan vaan eksy… |

| Unelma laukku <3 <3 |
![]() |
| oih Ostoksia |
Seuraavana kohteena oli siis Venetsia! 31 päivä lähdettiin aamulla aamiaisen jälkeen juna-asemalle ja kahdessa tunnissa oltiin jo Venetsiassa. Juna-asemalta hypättiin vaporettoon eli vesibussiin ja suunnattiin sitten hotellille! Tehtiin pika virkistäytymiset ja mentiin turisteilemaan! Rehellisesti sanottuna Venetsia on ehkä kaunein kaupunki jossa olen ikinä ollut! Ihan suu auki kattelin kaikkea ja en vaan voi käsittää miten koko kaupunki on edes rakennettu ja pysyy vieläkin pystyssä :D Syötiin taas venetsialaisia herkkuja ja sitten alettiinkin valmistelemaan uudenvuoden viettoa varten. Hotellimme oli siis ihan San Marco aukiolla ja siellä kaikki juhlivat illalla, joten ei pitkää matkaa tarvinnut tehdä. Syötiin kunnon juhla-ateria ja sitten mentiin aukiolle odottelemaan vuoden vaihtumista! Ihmisiä vaan koko ajan kerääntyi lisää ja loppuenlopuksi oli jopa 60 000 ihmistä aukiolla meidän kanssa! Aukiolla esiintyi aivan mahtava live bändi ja kello 12 lenteli jätti ilmapalloja sinne sun tänne ja ihmiset vaihtelivat suukkoja. 12 jälkeen alkoi ilotulitus ja lavalle tuli kunnon DJ, musiikki soi yömyöhään asti ja siellä mekin sitten juhlittiin yön pikkutunneille asti :D Tutustuin hauskoihin italialaisiin poikiin ja kävi ilmi, että osa heistä opiskeli Bolognassa. Seuraavana päivänä otettiin vaan iisisti ja kierreltiin paikkoja ja otettiin kuvia ja taas syötiin ihanaa ruokaa ravintoloissa :D Äiti ja iskä otti tavotteekseen vähän hemmotella mua haha :D
Suretti lähteä Venetsiasta, mutta menen taas käymään pian ;)
Seuraavana vuorossa oli viettää kaksi yötä host perheeni luona! Nonnon synttäritkin osu juuri sopivaan aikaan ja syötiin yhdessä ekana iltana äidin ja iskän valmistama juhla-ateria! Seuraavana päivänä käytiin äidin ja iskän kanssa Modenassa, turisteiltiin, syötiin lounasta ja shoppailtiin! Nonno tuli sitten myöhemmin hakemaan meidät ja mentiin kotiin syömään italialainen illallinen! Nonno oli valmistanut nonnan kanssa juhlapöydän koreaksi ja syötiin oikea herkku illallinen! Äiti ja iskä sai kaikkia italialaisia herkkuja vietäväksi Suomeen, perhe oli jopa pullottanut sedän tekemää balsamicoa ja kirjoittivat kaikki nimensä pulloon muistoksi. Oli niin hellyyttävää nähdä kuin paljon lapsetkin tykästyivät vanhempiini ja kaikilla oli niin hauskaa! Olin hyvin yllättynyt siitä kuinka lapset ikävöivät minua vaikka olin poissa vain melkein viikon hahah :D
Oon aikasemmin jo laittanu kuvia Modenasta niin en nyt enää jaksanut haah !
![]() |
| Käytiin Ferrari museossa Modenassa! |
Viimenen etappi oli sitten Milano, josta äiti ja iskä lensivät sunnuntaina kotiin. Milano oli todella iso ja upea, äidin kanssa taas yllätys yllätys eksyttiin vähän kaupoille.. Milano on kyllä shoppailijan paratiisi !! Oltiin niin väsyneitä kaiken matkailun ja shoppailun jälkeen niin ei kauheasti turisteiltu mihinkään kauas. Oli koko päivän tosi haikea olo kun tiesin et kohta äiti ja iskä lähtee :( Sunnuntaina päivällä äiti ja iskä lähti taksilla hotellilta ja mä jäin sitten Milanon keskustaan. Haluttiin välttyä kyyneliltä niin päätettiin etten mene mukaan juna-asemalle, mistä lähti vanhempieni bussi lentokentälle. Onneksi yksi kavereistani oli Milanossa sattumalta samaan aikaan ja hengailin loppupäivän hänen kanssaan.





Olen niin kiitollinen, että sain viettää 10 ihanaa päivää vanhempieni kanssa !! En malta odottaa seuraavaa kertaa kun perheeni tulee vierailemaan. Ainut miinus tällä kertaa oli se, että rakas veljeni ei päässyt mukaan :( Kaiken matkailun jälkeen lähdin yksin junalla kohti Castelfranco Emiliaa ja seuraavana aamuna normi rutiini alkoi taas.
Tää vuosi alko niin kivasti, et odotan vaan innolla kaikkea tulevaa! Oon tutustunut täällä niin ihaniin ihmisiin ja on ollut niin hauskaa käydä heidän kanssaan ulkona. Bologna on aivan mahtava paikka!! En oo kertaakaan katunut mun valintaa et tulin tänne alueelle au pairiksi.
| Party look jee jee ! |
Nyt tiistaina eksyin au pair ystävieni kanssa erasmus bileisiin ja tulin kotiin aamujunalla keskiviikkona, oli aika epätodellinen fiilis.. Oli kuitenkin todella hauskaa! Ja olen niin niin iloinen, että olen tutustunut kyseisiin au pair tyttöihin!! On niin ihanaa välillä irtautua arjesta hahah :)
Oon NIIIIIN innoissani, koska helmikuun alussa mun kaksi ihanaa parasta ystävää Antti ja Juulia tulee tänne moikkaamaan mua <3 Eka vietetään yks yö täällä mun host perheen luona ja sitten 3 yötä Bolognassa hotellissa! Mahtava ja ikimuistoinen viikonloppu siis
tulossa!!

























