Viime viikon lopulla tehtiin isoisän kanssa pieni ajolenkki, ja pääsin näkemään noita lähialueita ja pikkukyliä. Käytiin mm. ostamassa viiniä kahelta näiden eri tutulta (tää Languedoc-Roussillonin alue on erityisesti tunnettu hyvistä viineistä!), toisella oli just viininmaistajaiset menossa ja multakin kysyttiin, haluunko maistaa. En viittinyt ottaa, kun en olis ollenkaan osannut tehä sitä ns. maistelua, ainakaan oikein :D Tällä samasella hepulla oli myös kunnon eläintarha sen talon pihalla, erityisen paljon kissoja ja koiria mut muitakin elukoita löytyi.
![]() | ||
| Tosi huono kuva, nää kaks pentua oli pelastettu jostain löytöeläinkodista niin ne arasteli hirveesti ihmisiä eikä pysyny yhtään paikoillaan |
![]() |
| Sen toinen tuttu omisti tällasen vanhanaikasen "baarin", missä kuulemma tullaan myöhemminkin vierailemaan mm.juustonmaistajaisissa |
![]() |
| Perus poreallas tossa veneen keulassa... |
![]() |
| Toi vene oli tosiaan normaalia suurempi ja mahtu noihin altaisiin ihan just ja just |
Oli jotenkin tosi makeen näköstä miten niitä sulkuportteja availtiin ja suljettiin, mut siinä meni hirveesti aikaa että toi vene pääs lopulta jatkaa matkaa. Toi isoisä otti muuten myöhemmin selvää tosta veneestä, sen voi vuokrata 6 päiväks ja yöks vaivasella 36 000 eurolla, siellä on 4 makuuhuonetta ja mukana tietysti henkilökuntaa jotka mm. ohjaa venettä ja tarjoilee upeita aterioita.
Maanantaina innostuin taas leipomaan, tein ihan peruskeksejä, mutta silti meinas tulla pieni katastrofi: tein ne puolivahingossa jostain ruskeasta jauhosta, mutta onneks niistä tuli silti aika hyviä! Yks ilta perheen äiti pyys muutenkin mua tekemään taas joku päivä "sitä ihanaa suomalaista lettua", aka pannukakkua :D
![]() | ||||
| Me syödään täällä aika useesti sellasesta valmiista taikinapohjasta tehtyjä suolasia piirakoita, oon ihan rakastunu niihin! Tossa kuvassa on tomaattipiirakkaa, nam |
![]() | |
| Yks päivä keittiöön ilmesty ihan valtava Nutella-purkki, perheen tyttö syö aina aamiaiseks vaaleeta leipää Nutellalla, ja mä katon himoiten mut yritän silti ite syödä vähän terveellisemmin :D |
![]() |
| Eilinen aamupala, ja tänäänkin tein ruispuuroa mansikkahillolla joten oon onnistunu ihan hyvin näissä terveellisemmissä aamiaisissa, haha |
![]() | ||
| Oon ihan rakastunut tohon pitkulaiseen vuohenjuustoon, varsinkin hunajan kanssa! Muut aikuiset syö hirveesti tota pyöreetä Camembertia, syödään siis oikeesti juustoja tyyliin joka aterialla. |
Alkuviikosta päätin kans vihdoin käydä ostamassa postikortteja. Löysin tosi nättejä kortteja, joissa jokasessa on kyllä La Cité. Halusin myös käydä kokeilemassa yhtä kahvilaa, joten menin sinne kirjottamaan kortteja. Tilasin caramel-makusen pirtelön ja nutellacrêpen, oli ihan tajuttoman hyvää!
Tuolla oli kans pitkä lista kaikkia erilaisia suklaajuomia joko kylminä tai kuumina, niitä pitää päästä kans maistaa.
Oon myös tutustunu kaupungin toiseen au pairiin, ja eilen käytiin yhessä lounaalla ja kaupungilla pyörimässä. Oli tosi kivaa ja oon ilonen että mulla on vihdoin omanikästä seuraa! Tää irkkutyttö tosin on varmaan vaan jouluun asti, mutta ehkä ehin siihen mennessä tutustua jo muihinkin ihmisiin, tän kuun puolessa välissä tänne tulee niitä kouluapulaisia joista aupparit on yleensä löytänyt kavereita.
![]() |
| Vähän erilainen lokakuu kun Suomessa... |
![]() |
| Kuva ei oo paras mahdollinen, mut yks aamu kun heräsin niin taivas oli tosi makeen näkönen!! |






















Wou toi poreamme! Ja fiilaan tota valkost leipää nutellal, pojat tääl haluis vetää vaa aina samaa kans :D
VastaaPoistaNo älä, voitas hei vuokraa toi vene ja vähä seilata tuol kanaalissa poreammeessa lilluen... Hyvä vaa ku kaikki ain pysähty tuijottelee sitä venettä niin siel vaa sitte vilkuttelis ammeesta :D Haha nojoo, tääl toi tyttö ei tosiaan muuta syökään...
Poista